reflexionsnw
head_nyx

 
Nämä ovat Kari Heimosen kotisivut. Vuosikausia Espoon Röylässä toiminut, viherfasisten mukaan Suomen maineen EU:ssa pilannut Nyxin kivikauppa on espoolaisten poliitikkojen suureksi iloksi lopetettu Heimosen terveyden viimein romahdettua. Nyx Oy:n toimintaa jatkaa pienimuotoisesti pihojen ja puutarhojen urakointiin erikoistunut Viherhiukkanen Oy. Yrityksen kotisivut löytyvät osoitteesta www.viherhiukkanen.fi    

Siitä ei ole kauan kun kuljin lapsena niityillä kuin tuuli. Vanhat metsät, sammalmatto ja tuulen humina puiden latvustoissa. Hellepäivänä, ennen ukkospilviä, poimin aholla metsämansikoita pujotellen niitä timotein korteen. Tai upotin varpaani rantahiekkaan ja pilvet ajelehtivat taivaalla kahleettomina kantaen unelmiani.

Nyt kaikki on poissa. En tienyt silloin, mikä kaikki päättyy.

Kun katson nyt taaksepäin, tältä vanhan ikäni kukkulalta, voin yhä nähdä rahan ja uran vuoksi unohdetut, tyhjäkatseiset lapset kadunkulmissa, kirkuvat kangaspalat yllään, lippujen liehuessa mieltään osoittamassa, kerjäämssä ohikulkijoilta lämpöä ja läheisyyttä, iho erilaisilla renkailla ja metallinpaloilla lävistettynä, vaikka kukaan ei kuunnellut. Näen ostosparatiisin ovista sisään hulluina päivinä ryntäävät naiset, etsimässä rakkautta ja pakotietä yksinäisyydestä, haavoittuneen biisonin kärsivä katse silmissään. Näen tulilientä ja valheita yli äyräiden litkineet miehet juoksevina kuvina uhraavan harvat päivänsä maineen ja kunnian alttarille, pikkumustan sokaisemina, kotijoukkueen päättymättömän tappioputken riivaamina täyttämässä taskujaan paperinpalasilla ja keltaisilla kivillä, tai sotaorgioissaan teurastamassa vinosilmäisiä, vääränvärisiä, harhauskoisia valkoisen, kristityn miehen vihollisia, naisia, lapsia, koiria, kanoja ja sikoja. Jumalaan me uskomme.

Vaikka vihollinen asui heidän sydämissään. Ja keltaiset kivet olivat heidän Jumalansa. Kaiken tämän voin nähdä yhtä selvästi kuin näin heidät silloin, kun silmäni olivat vielä nuoret.

Ihmiset halusivat ostaa ja omistaa kaiken. He halusivat kaikkien olevan samanlaisia. Ja vielä enemmän. Mutta kuinka kukaan voi ostaa tai myydä taivasta yläpuolellamme, tai maan lämpöä jalkojemme alla? Eivät auringonnousut ja ukkospilvet ole samanlaisia. Emme me omista ilman raikkautta tai veden kimallusta. Me olemme osa tätä maata ja se on osa meitä. Tuoksuvat kukat ovat sisariamme, kivet veljiämme. Kallioiset harjanteet, suuret metsät, niittyjen rehevyys ja ihminen - kaikki ne kuuluvat samaan perheeseen. Maa meidän jalkojemme alla on esi-isiemme tuhkaa. Mitä tahansa tapahtuu maalle, tapahtuu maan lapsille. Jos ihminen sylkee maata, hän sylkee itseään.

Aikuiset antoivat minulle monta lupausta, enemmän kuin voin muistaa, mutta he pitivät vain yhden: he uhkasivat minua rangaistuksella ja vainolla ellen olisi heille mieliksi - nöyrä ja kuulianen kuin piesty koira - ja he pitivät sen. Aina kun mahdollista, he yrittivät kaikinkeinoin nujertaa minut. Mutta vaikka he kuinka vainosivat, koiraa he eivät minusta saneet koskaan tehtyä!

Ja aikuiset kertoivat vain toisen puolen asiasta. Kertoivat sen niin kuin heitä miellytti. Kertoivat paljon sellaista mikä ei ole totta. Aikuiset yrittävät aina saada minut luopumaan rehellisyydestä ja oikeamielisyydestä. Elämään niin kuin he elivät. He opettivat paljon kauniita asioita, mutta eivät itse eläneet kuten opettivat. He tyrkyttivät minulle kouluja. Mutta en halunnut heidän koulujansa, koska kouluissa opetettiin, että minun pitäisi pelätä jumalaa ja kuulua kirkkoon ja että minun pitäisi kerätä metallin- ja paperinpalasia. Ja kirkoissa taas opetetaan riitelemään Jumalasta. Metallin- ja paperinpalaset tekevät ihmisen sairaaksi. En halunnut oppia sitä. Ja kun vartuin minua kehotettiin liittymään puolueeseen. Maistoin sitä, mutta sen maku oli kuin seisovan, mutaisen veden. Päätin, että liityn puolueeseen vasta sitten, kun perustetaan uusi puolue, puolue, joka on kaikkien puolella metallin- ja paperinpalasia vastaan.

Monet ystävistäni sanovat nyt, että unelmani on kuollut. Se oli kaunis unelma. Minulla ei ole täällä enää mitään. On aika sammuttaa valot. Juhlat ovat ohi, klovnit voivat riisua naamionsa. Näyttelijöillä ei ole roolia, koirilla ei ole luita. Illan viimeinen valssi vie jo narussa tanssijoita mutta he eivät tiedä minne.

Eikö muka ole niin, että jos kadottaa jotakin ja menee takaisin etsimään sitä huolella, niin löytää sen?


Hän joka unelmoi

 

 

 

 

_northern_lights

 

_sun_sinkin

 

_foghat

   
             
_rosegarden

copyright © kh               Takaisin ylös